Tämän blogin ensimmäinen loppuun luettu on tunnettu Jules Vernen klassikko Matka maan keskipisteeseen, josta on tehty myös mukailtu elokuvasovitus. Itse asiassa tähän kirjaan tartuin vasta kun olin käynyt katsomassa kyseisen filkan!
Teoksessa on monia mukaansatempaavia hetkiä, mutta sen yleinen heikkous omasta mielestäni on liian tieteellinen ympäristön ja asioiden kuvaileminen. Samaan hengenvetoon tunnustan, että kyseinen näkökulma kuuluu tietenkin Vernen tapauksessa asiaan, mutta ikävä kyllä se laskee mielestäni luettavuutta. Aivan kuten hyvässä elokuvassa dialogi on sekä sisällöltään että ulkoiselta olemukseltaan rikasta, täytyisi hyvän kirjan kuljettaa lukijaa huomaamatta eteenpäin.
Matkalle maan keskipisteeseen Jules Verne olisi voinut lähettää myös kirjassa silloin tällöin mainitun Grauben-neidon, joka jää professori Lidenbrockin ja hänen veljenpoikansa Axelin lähdettyä muinaisen islantilaisen tiedemiehen jalanjäljille odottamaan rakkaan Axelinsa paluuta. Mutta eihän se olisi ollut sopivaa 1860-luvulla! Tai edes seuraavallakaan vuosikymmenellä...Lyhyesti: se ei olisi silloin toiminut niin kuin se toimi filmatisoinnissa, jossa oppaana toimii kaunis islantilainen opas. Alkuperäisessä versiossa oppaana toimii iki-ihana ja tasainen Hans, joka auttaa kaksikkoa jos jonkinlaisesta pulasta.
Mukavasti alkoi siis klassikkohaasteeni! Pidin kovasti kirjasta varsinkin loppua kohti, jossa matka alkoi toden teolla jännittää lukijaakin.
